Työttömän arki: Palkatonta työtä yritykselle, kahdesti viikossa leipäjonoon

Työtön Juha Nieminen tekee viisi päivää viikossa kuntouttavaa työtä Loimaan kaupungin työpajalla Duuniparkissa.

– Ammumme välillä naulapyssyillä. Pakkaamme tavaroita ja irrotamme erilaisia osia, Nieminen kertoo.

Nieminen tekee töitä alihankintana loimaalaisille yrityksille. Hän työskentelee viitenä päivänä viikossa ilman palkkaa.

– Ei se ole oikein, että yritys hyötyy ja mä en saa palkkaa. Se on järjenvastaista, Nieminen sanoo.

Yritykset maksavat työstä korvausta, joka menee Loimaan Seudun työkeskuksen tuki ry:lle.

Työttömät saavat kulukorvauksen

Juha Nieminen ja kahdeksan muuta Duuniparkin työtöntä ovat kuntouttavassa työtoiminnassa. Kaksi on työkokeilussa.

He saavat päivässä yhdeksän euron kulukorvauksen ja lisäksi työttömyyskorvausta.

Nieminen sanoo, että hänelle jää kuukaudessa käteen ruokaa ja muita menoja varten noin 130 euroa.

– Leipäjono on tullut tutuksi aina tiistaisin ja perjantaisin, Nieminen kertoo.

Rahat yhdistyksen pyörittämiseen

Loimaan työtoiminnan koordinaattori Kristiina Salo kertoo, että työttömien yhdistys ei tee voittoa. Työstä saadut rahat menevät toiminnan pyörittämiseen.

– Tuloja on yhtä paljon kuin menoja, Salo sanoo.

Kaksi yritystä ostaa työttömien palveluja Duuniparkista. Toinen on ilmanvaihtolaitteita kehittävä Vallox ja toinen Lounais-Suomen Putki.

Valloxin toimitusjohtaja Jukka-Pekka Korja sanoo, että kaupunki pyysi heiltä apua työttömien aktivointiin.

– Me katsoimme, että se on osa yhteiskuntavastuutamme. Haluamme auttaa Loimaan kaupunkia, Korja toteaa.

Vallox maksaa työttömien yhdistykselle vuosittain noin 30 000 euroa.

Vallox säästää, kun se ostaa työttömien tekemää työtä. Kilpaileva alihankkija maksaisi 9000 euroa enemmän.

Korjan mukaan summat ovat yritykselle merkityksettömän pieniä.

– Ostamme alihankintaa kaikkiaan yli kahdella miljoonalla eurolla vuosittain, Korja sanoo.

lähde: YLE (18.11.2014)